Valokuvauspalvelut elämäsi polulle
Ajattelen itse, että elämän polun jokainen mutka on tärkeä osa kokonaisuutta ja ikuistamisen arvoista. Aitous on kauneinta maailmassa. Toisissa mutkissa se tarkoittaa surua, ikävää ja kyyneleitä, toisissa perheonnea ja seuraavissa valtavaa rakkautta ja käsinkosketeltavaa onnea. Näiden hetkien ikuistaminen on minulle valtava kunnia. Työssäni merkityksellisintä minulle onkin se, että pystyn luomaan kuvia, jotka liikuttavat nyt, ja vielä vuosienkin päästä.
täydellä sydämellä ikuistamassa elämäsi aallonharjoja ja pohjamutia
Kaikki valokuvauspalvelut
Dokumentaarinen hääkuvaus
Myös ortodoksinen avioliittoon vihkiminen
Suunnitellaan yhdessä teille sopiva hääkuvauskokonaisuus! Hääkuvauksia teen Joensuun alueen lisäksi aina Kuopion kautta Mikkeliin ja Helsinkiin – tai juuri sinne missä te juhlitte. Matkakulut pyrin aina laskemaan eduksenne, jotta voisitte kutsua minut kauemmaksikin.
Muotokuvaus
Olen erikoistunut tunnelman rentouttamiseen, eikä kanssani tarvitse jännittää mitään! Ohjaan alusta loppuun asti koko kuvauksen ajan, ja uskon vakaasti, että myös sinä voit unohtaa kameran kokonaan! Unohdetaan pönötys ja vaivaannuttavat hetket! Tyylini on ottaa kuvia, joissa asiakas on oma itsensä, mutta myös toivottavasti näkee itsensä uudella tavalla. Tavoitteeni on, että katsot valmista kuvaa ja sanot: “Wau, minä olen tuossa.”
Valmistujaiskuvaus, ylioppilaskuvaus tai rippikuvat
Elämänmakuiset valmistujaiskuvaukset Joensuussa tai missä tahansa Pohjois-Karjalan alueen kauniissa miljöössä. Valmistujaiskuvaukset ulkona ovat muuten usein sata kertaa rennommat, kuin studiossa. Huomioin aina asiakkaan persoonan, mieltymykset ja toiveet. Haluan ottaa valmistujan itsensä näköiset kuvat – en mitään tusinapaketteja!

Perhekuvaus
Unohdetaan painajaismaiset ”nyt lapset pitää käyttäytyä” -henkiset perhekuvaukset. Heittäydytään mieluummin yhdessä hauskanpitoon. Mennään eväsretkelle, otetaan saippuakuplat mukaan. Annetaan lasten olla lapsia, ja sen näkyä kuvissa. Minulle on tärkeää tehdä valokuvauskokemuksesta mukava myös perheen pienimmille. Päiväkoti- ja koulukuvaajana sekä sairaanhoitajana tulen toimeen kaikkien lasten ja aikusten kanssa!
Hautajaiset, ristiäiset ja kaikki sukujuhlat
Ikuistan ammattitaidolla ja kunnioittavalla otteella kaikki perhejuhlat ristiäisistä hautajaisiin ja valmistujaisjuhliin. Huomioin juhlan luonteen, kohtaan luontevasti niin ilon kuin surun ja työskentelen häiritsemättä juhlan kulkua.

Write a short and relevant headline
Use this short paragraph to write a supporting description of your list item. Remember to let your readers know why this list item is essential.
Write a short and relevant headline
Use this short paragraph to write a supporting description of your list item. Remember to let your readers know why this list item is essential.





